Äitinä ja isoäitinä olo on suurta iloa ja suurta murhetta. Tuntuu siltä, että pienipää ei aina voi käsittää kaikkea mitä eteen tulee. Sitä kysyy itseltään MIKSI? MITÄ olen tehnyt väärin?

Te, jotka olette ihmetelleet meidän matalaa profiilia, hiljaisuutta:

Meillä on tapahtunut asioita, joista pitäisi osata iloita täysin rinnoin!!! Olemme isovanhempia pojanpoika syntyi 31.01.09. Sai kasteessa nimen Kasper Mikael Antero.

Mutta pienen pojan syntymän jälkeen tummat pilvet saapuivat nuoren perheen ja meidän päälle. Pojan isällä eli pojallamme todettiin syöpä. Joka on nyt leikattu ja poikamme käy rankoissa hoidoissa.

Olen pahoillani heidän puolesta, koska he eivät pysty nauttimaan uudesta elämästä niin kuin pitäisi. Liian isot murheet painavat heidän harteita.

Olen pahoillani tyttärieni puolesta, heillä varmaan tällä hetkellä tunne, ettei äiti pysty iloitsemaan täysin rinnoin heidän eteenpäin menemisistään niin kuin pitäisi.

Omat tunteet käyvät hirmuista vuoristorataa; on hetkiä milloin ilotsee ja hetken päästä on olo ettei ole lupa iloita.

Mutta äitinä ja isoäitinä toiveeni on, että täältä lähdettäisiin ikäjärjestyksessä vanhimmat ensin............